Kolin kansallipuisto

Kolin kansallispuista perustettiin vuonna 1991 ja se on yksi Suomen tunnetuimmista luontokohteista ja nähtävyyksistä ja sieltä on Suomen kuuluisin näköala Pieliselle. Joensuun, Kontiolahden ja Lieksan kuntien alueella olevan Kolin kansallispuiston pinta-ala on 3 000 ha.

Koli on Suomen suosituimpia kansallispuistoja ja siellä sanotaan olevan maan viehättävimmät ja henkeäsalpaavimmat maisemat.

Kolin kansallispuisto tarjoaa mainiot retkeilymahdollisuudet. Kesällä sillä on merkittyjä polkuja noin 80 kilometriä, 4 luonnonpolkua ja Herajärven kierros, joka koostuu kahdesta rengasreitistä. Puistossa on 320 nuotiopaikkaa ja 6 retkeilysaarta.

Talvella Kolilla on 60 km latuja. Niistä valaistuja latuja 25 kilometriä ja ensilumenlatu on 8 km pitkä. Pielisen jäällä on kaksi latua, jotka ovat yhteensä 20 km.

Kolin kansallispuistossa laskijaa odottaa Ukko-Kolin hiihtokeskus, jossa on 6 rinnettä. Niistä pisin on 1500 m, ja korkeusero on 230 m. Kolilla on myös kolme lumikenkäreittiä.

Kesällä matka hotellista kansallispuistoon kestää noin tunnin (57 km).

Talvella, kun jää on riittävän paksua, avataan virallinen jäätie yli Pielisen (tavallisesti tammi- ja helmikuussa). Seitsemän kilometrin pituinen jäätie on paikallinen nähtävyys ja se lyhentää huomattavasti Lieksan ja Kolin välistä yhteyttä. Jäätie alkaa Kolin Merilänrannasta ja päättyy Vuonislahden satamaan. Tätä tietä pitkin pääsee hotellista Kolille vain 20 minuutissa.

Paateri

Paateri on kuuluisan suomalaisen kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taitelijakoti.

Eva Ryynäsen teokset liittyvät tiivisti Karjalan ja Savon perinteisiin ja kulttuuriin. Taiteilijan veistoksissa on usein aiheina erilaisia eläimiä ja kasveja.

Taiteilija on luonut yli 500 veistosta ja käytti materiaalinaan erityisesti puuta.

Museoon kuuluvat ateljee, asuinrakennus ja Paaterin kirkko muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Museossa on myös huomattava osa Esa Ryynäsen teoksista.

Paaterin kirkon on taiteilija veistänyt käsin  ja se näyttää kevyeltä ja ilmavalta puunkäytön ja suurien lasi-ikkunoiden ansiosta.

Paaterin kirkko on toimiva pyhitetty kirkko, mutta ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Kirkossa pidetään kesäisin jumalanpalveluksia, häitä, kastetilaisuuksia, hautajaisia, konsertteja ja muita tilaisuuksia. Se tulee varata yksityistilaisuuksiin hyvissä ajoin.

Ajomatka hotellista kestää noin 20 minuuttia.

Patvinsuon kansallispuisto

Patvinsuon pinta-ala on 105 neliökilometriä ja se on Etelä-Suomen suurin kansallispuisto.

Tämä puisto ei ole yhtä kuuluisa kuin Koli ja siksi se sopii parhaiten niille, jotka kulkevat mieluiten luonnon rauhassa.

Puistossa merkittyjä polkuja on 80 kilometriä. Alueella on 10 nuotiopaikkaa sekä 8 telttapaikkaa.

Puiston suosituin retkeilyreitti on hiekkarantojen reunustamaa Suomunjärveä kiertävä 15 km:n pituinen Suomunkierto.

Patvinsuo on myös tunnettu useista suoalueilla kulkevista polkureiteistään, joissa voi nauttia hiljaisesta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Matka hotellista Patvinsuon puistoon kestää noin tunnin.

Ruunaan retkeilyalue

Ruunaan retkeilyalue on noin 30 kilometrin päässä Lieksan kaupungin keskustasta.

Ruunaa on tunnettu koskistaan, joita voi laskea perinteisellä puuveneellä, kumilautalla tai koskilautalla. Kalastus koskilla ja järvillä on myös erittäin suosittua.

Kesällä Ruunaan retkeilyalueella on merkittyjä ja viitoitettuja retkeilypolkuja yhteensä noin 50 km. Ne kiertävät Ruunajärven, Neitijärven, Kattilajärven ja Murroojärven. Puistossa on 23 nuotiopaikkaa ja 5 telttapaikkaa.

Talvella puistossa on ihanat mahdollisuudet kulkea lumikengillä ja moottorikelkkailla.

Matka hotellista puistoon kestää noin tunnin.